Espoo United -koripallojoukkueen tuoreeltaan entinen manageri Aleksi Valavuori päästi suustaan pari pikku sammakkoa. Näitähän sattuu – me uskomme kyllä vakuuttelut siitä, että kyse oli vitsistä! Kysäisimme siis vastaisuuden varalle ammattikoomikoilta, miten Aleksi voisi saada muutkin ymmärtämään vitsinsä.
Teksti ja editointi Anni Sarasti
Vitsiä arvioivat Naurun tasapaino -ohjelman uusimmalta kaudelta tutut koomikot Heikki Vilja, Toni Jyvälä ja Matti Patronen sekä mm. YLEleaksia käsikirjoittanut stand up -konkari Tomi Walamies.
Kertokaapa vitsien ammattilaisina, että miten hyvä vitsi tämä “meille ei homoja palkata” teistä on?
Tomi Walamies: “Mikään lause ei ole hyvä tai huono vitsi sellaisenaan. Väitän, että tuo voisi olla hauska lause osana komiikkarutiinia, jossa koomikko imitoi homofoobikoilta kohtaamiaan ennakkoluuloja. Tämä toimii paremmin live-tilanteessa, jossa koomikko voi eleillä ja ilmeillä tehdä selväksi, ettei itse allekirjoita lausetta. Tekstimuodossa ironia on hankalampaa, muttei mahdotonta.
Tällaisenaan siitä puuttuvat ihan kaikki vitsin elementit. Jos vitsi olisi talo, Valavuorella olisi puolikas ovenkahva.”
Toni Jyvälä: “Periaatteessa se on aika paska vitsi. Siinä ei ole vitsin rakennetta, eikä se aiheuta naurua. Yleensä kun joku päästää sammakoita suustaan, niin jälkeenpäin tuleva ’se oli vitsi’ -kommentti on punchline – vasta silloin syntyy vitsi. Sanojasta nimittäin tulee vitsi.”
Heikki Vilja: “Ei, ei se kyllä hirveen hyvä vitsi ole. Päinvastoin. Vitsissä pitäisi jossain vaiheessa tulla yllättävä käänne. Tossa ei oo minkäänlaista yllättävyyttä.”
Onko mitään tilannetta, jossa tämä lausuma voisi olla hyvä vitsi?
Heikki Vilja: “Varmaan, jos siinä olisi tosi hyvä alustus. Se vaatisi, että mentäisiin johonkin hahmoon, jossa esitettäis vaikkapa sellaista homofobista urheilujohtajaa.”
Matti Patronen: “No se vois olla hyvin pienessä piirissä, missä ei ole mitään väärinkäsityksen mahdollisuutta. Kun luin sen, en pitänyt sitä vitsinä. Ymmärsin kyllä, kun hän selitti asian, että voi olla, että on tarkoittanutkin vitsiä.”
Toni Jyvälä: “Jos se on huumorin kontekstissa. Lausujan täytyy olla varma siitä, että yleisö pystyy lukemaan sen oikein. Hän on joko arvioinut tilanteen väärin, tai sitten yrittää vain selitellä. Myös toisten ihmisten sanomia on helpompaa tulkita vitseiksi kuin toisten.”
Tomi Walamies: “On, montakin. Kunhan tehdään selväksi, ettei pilkata sorrettuja, vaan sortajia.”
Tomi Walamies on hauskin Kauniaisista kotoisin oleva vasemmistolaiskoomikko.
Jos kertoo vitsin, miten voi varmistua siitä, että sen ymmärretään olevan vitsi? Olisiko vinkkejä?
Tomi Walamies: “Live-tilanteessa voi käyttää eleitä. Kirjoitetussa muodossa kannattaa ainakin varmistaa, että yleisö tietää lähteesi, mihin viittaat. Esimerkki: Kun Kaarina Hazard kirjoitti tylyn kolumnin juuri kuolleesta Tony Halmeesta, joka on muutenkin aika riskaabeli vitsiaihe, tylytti hän Tonya termeillä ja tavoilla, joita nyrkkeilijä-kansanedustaja oli itse elinaikanaan käyttänyt muista ihmisistä. Tämä meni käytännössä koko Suomelta täysin ohi. Uskon, että jos Hazardin lähteet olisi tunnistettu, olisi kolumni ollut kehnohko, huonosti ajoitettu idea. Kun lähteitä ei tajuttu, tuli siitä kansan silmissä raivohullu haudalle kuseminen.”
Heikki Vilja: “Aina kun kirjoittaa jonkun vitsin jonka julkaisee julkisesti tai sanoo sen lavalla, kannattaa varautua siihen, että joku suuttuu. Jokaisessa vitsissä on uhri. Vaikka se ei olisi millään tavalla ilkeämielinen tai vaikka siinä naurettaisiin vain itse vitsin kertojalle, niin on hyvin suuri mahdollisuus, että joku siitäkin loukkaantuu – se ei välttämättä kerro huonosta vitsistä. Tämä Valavuoren esimerkki oli huono ja mauton. Jos tekee vitsin arkaluontoisesta aiheesta, sen on paras olla todella hauska. Muuten käy näin.”
Matti Patronen: “Kaikesta voi vitsailla – ei tuokaan ole mikään tabu – mutta sitä ei kannata tehdä typerästi. Jos aiheena on vähemmistö tai syrjintää kokevat, pitäisi olla erityisen tarkkana. Mistä tahansa voi vitsailla, mutta ihan kaikesta ei kannata.
Valavuoren eduksi pitää laskea se, että hän jälkeenpäin pyysi vilpittömästi anteeksi ja oli halukas tekemään kyseisten järjestöjen kanssa yhteistyötä ja otti vastuun. Vaikka selitti vitsiksi, ei ruvennut siitä enempää länkyttämään. Kun henkilöä ei tunne, tuli sellainen kuva, että ehkä se oli sen mielestä vitsi vaikka pieleen menikin.”
Suomen Stand Up Club toivottaa Aleksille tsemppiä jatkoon – varovaisemmin sitten seuraavan maitokampanjan yhteydessä.
Matti Patrosen, Toni Jyvälän ja Heikki Viljan voit yhyttää On the Road Again -keikoilta Helsingistä 5.11.2016 ja Vantaalta 1.12.2016. Tomi Walamies taas on yksi ykkössuosituksistamme yksityistilaisuuksien stand up -esiintyjäksi ja muutamassa pikkujouluillassakin on vielä tilaa – pyydä tarjous. Kaikki mainitut voit myös nähdä olohuoneessasi torstaisin 24.11. klo 22 alkaen Nelosen STAND UP! -ohjelmassa, josta näyte alla. Videolla Heikki Viljan uhrina raumalaiset.