Bäkkärin Oikeissa töissä -palstalla otetaan selvää, mitä töitä stand up -koomikot tekivät ennen komiikkauraansa tai tekevät sen ohella. Tällä viikolla tehdään katsaus Mikko Vaismaan aiempiin töihin.

 

“Lentopalloaikoihin mä olin kuitenkin ihan joka ilta ja joka viikonloppu menossa, ja vielä opettajan työn ohella. On se vielä raskaampi vaihtoehto kuin tämä komiikka – etenkin perheessä, jossa on pieniä lapsia”, kertoo nykyään stand up -koomikkona elantonsa tienaava Mikko Vaismaa.


Mikko Vaismaa

  • pitkän linjan suomalainen stand up -koomikko
  • koulutukseltaan ja edelliseltä ammatiltaan luokanopettaja
  • aiemmin myös huippu-urheilija; pelasi lentopalloa SM-liigatasolla Muuramen lentopallon riveissä

Mikko Vaismaan stand up -ammattilaisura on jo lähes kymmenvuotinen: hänet kruunattiin Vuoden stand up -tulokkaaksi vuonna 2007. Ala ja yleisö tuntevat hänet armoitettuna crowd-työskentelijänä, erinomaisena MC:nä ja ahkerana keikkailijana.

Koulutukseltaan Mikko on luokanopettaja, ja työskentelikin opettajana kolmetoista vuotta ennen stand up -uraansa. Pari vuotta hän teki keikkoja opettajan työnsä ohessakin, kunnes mahdollisuus komiikkaan keskittymisestä alkoi hiipiä mieleen. “Virkavapaan ottaminen ei ollut vaikea päätös. Silloin tiesi, että voi palata heti takaisin vuoden jälkeen. Koska se meni hyvin, otin toisen vuoden virkavapaata. Sitten piti päättää, että jättääkö viran vai palaako takaisin.”

Päätöksessä oli päänraapimista, etenkin sosiaalisesta vinkkelistä. “Mietin, mitä muut ajattelee, pidettäisiinkö mua hulluna? Ehkä jotkut pitikin, mutta ei sitä sanottu mulle suoraan. Tuli kommentteja, että ”no elääkö tuolla” ja ”vai että jätät sitten virkasi” – sellaisia, joiden rivien välistä pystyi lukemaan, mitä mieltä oltiin. Ja tottakai mietitytti myös tulevaisuus. Siinä vaiheessa se tuntui taloudellisesti ihan hyvältä, mutta olisiko ensi vuonna tai sitä seuraavanakin keikkaa?”

Lopulta Mikko päätti jättäytyä täyspäiväiseksi komiikkauralle, perheen tukemana. “Vaimo oli sitä mieltä, että tottakai sä jätät virkasi, kun oot löytänyt sen, mitä oot aina halunnu ja sulla on mahdollisuus siihen. Se oli iso helpotus päätökselle.”

Opettajan uran ohella Mikko pelasi lentopalloa, neljä viimeistä vuotta SM-liigatasolla. “Päätin 30-vuotiaana, että nyt on aika tehdä sitä, mistä mä oon haaveillu, eli komiikkaa. Olisin varmaan aloittanu aikasemmin sen oman komiikan lajin etsimisen, mutta tiesin, että jos mä haluan pelata lentopalloa huipulla, se on tehtävä nuorena. Komiikkaa voi tehdä tälläkin iällä vielä. Ajattelin, että lopetan huipulle ja lähden hyvällä mielellä etsimään unelmaani. Lentopallokin oli unelma, mutta sitten oli tämä toinenkin unelma, jonka mä olin säästänyt lentopallouran jälkeiselle ajalle.”

Opettajalla ja stand up -koomikolla on Mikon mukaan yhteistä. “Siinä täytyy elää hetkessä niin sanotun yleisön, eli oppilaiden kanssa. Jos on jotakin suunnitellut, niin se ei välttämättä pidä, vaan täytyy tarttua tilanteisiin. Komiikassa on ihan sama asia. Jos yleisössä tapahtuu jotain, mä en voi ohittaa sitä silleen, että ‘en kuullut’. Tilannenopeus, tilannetaju ja joustavuus on tärkeitä molemmissa.”

Huippu-urheilusta taas on jäänyt perinnöksi pitkäjänteinen ja nöyrä asenne tekemiseen. Menestyksen resepti niin komiikassa kuin lentopallossakin on sama: “Se vaatii määrätietoista työtä ja toistoja.”

Näe Mikko livenä Stand Up! -ohjelman toisen kauden taltiointiklubilla 29.6. klo 18 – lavalla myös mm. Ismo Leikola, Mika Eirtovaara ja Ida Grönlund. Taltiointiklubeja on yhteensä kymmenen Helsingin Gloriassa 29.6.–1.7. ja 25.-26.8. – tsekkaa esiintyjät ja aikataulut täältä!