Jos yleisön antaa kysyä koomikolta ihan mitä tahansa, saattaa joku kysyä, että onko olemassa tyhmiä kysymyksiä. Naurun tasapaino 2015 -voittaja Matti Patronen vastasi.

18.12.2016. / Haastattelu ja editointi Anni Sarasti

Oletko joskus vahingossa laukaissut sellaisen vitsin, joka nerokkuudessaan on ällistyttänyt sinut itsesikin?

Joo, monta kertaa. Ei kyllä ole mitään esimerkkiä. Joskus on ollut tommonen, mutta en kyllä muista, että millon tai missä olis tommonen ollut.

Mitä koomikko sanoi, kun saunaan meni?

Heippa tytöt.

Miksi et uskalla tulla Lieksaan keikalle?

Kyllä tulen heti kun tarpeeksi maksetaan. Siitä pitää tietysti vähän enemmän maksaa jos tulee Lieksaan, kuin mihin tahansa muualla Suomessa.

Onko paljon aiheita josta et tee stand uppia?

Onhan niitä hirmuinen määrä, mistä ei ole vielä tullut tehtyä, mutta tabuja ei ole. Mulla ei ole hirveästi mielenkiintoa johonkin esimerkiksi uskontoihin. Tai oikeastaan, olenhan minä niistäkin kyllä tehnyt juttuja. Politiikkakaan ei kauheasti komiikallisessa mielessä kiinnosta. Tai olenhan minä siitäkin kyllä tehnyt jotakin. Oon tehnyt ihan mistä mieleen juolahtaa. Se jää ihan alkutekijöihinsä, jos yrittää tehdä jostain aiheesta, mikä ei tunnu hyvältä. Yleensä ne on ideoita, joita tulee päähän, joista jutut lähtee kehittymään: varsinaisesti en erikseen valitse aiheita.

Mikä on ollut hervottomin heitto yleisöstä kesken keikan?

Ehkä joku ’missä käyt parturissa’. Aika vähän tulee mitään hervottomia heittoja. Ehkä ne useammin tuntuu siitä huutajasta hervottomalta.

Mikä on kaikkien aikojen hauskin vitsi?

Kyllä se on varmaan se mun oma kissavitsi.

Eikö pelota että meri pääsee karkuun?

[Viitannee Matin edelliseen ammattiin merivartiostossa.] Pelottaa, mutta se on pakko jättää toisten käsiin nyt.

Tykkäätkö pakkasesta?

Miinus kahdeksan–yhdeksän asteen pakkasesta, kyllä.

Onko olemassa tyhmiä kysymyksiä?

On ja niitä ei pidä kysyä.

Miltä tuntuu olla Matti?

Vaikeaa kuvailla, mutta onhan se ihan hillitön tunne herätä joka aamu ja tajuta aina uudestaan että sitä on tosiaan Matti.

Kumpi on komeampi kaupunki, Kouvola vai Turku?

Turku. Kouvolaa väheksymättä, se on kyllä kauneimmillaan kahdeksankympin vauhdissa kun siitä ohi menee. Tai vielä parempi lentokoneesta, näyttää oikein nätiltä.

 

Haastattelukysymykset kerättiin Suomen Stand Up Clubin Facebook-kanavalla.