Anitta Ahonen on stand upin Heinäsirkka: korvia huumaava ja tilaa vievä. Rintava, reitevä, persevä, mutta kiltti lapsille. Aiheet kumpuavat keski-ikäisestä naisesta kuin vesi Tammerkoskesta ja naurettavan ympäristön tarkkailusta. Huumori, joskus musta, on kroonisen itseironista, mutta itsepintaisen elämänmyönteistä.
Anitta on yhtä lahjakas kuin Pavarotti, nimittäin syömään. Mikki pysyy kädessä, mutta lavaliikunta rajoittuu huulten liikkeeseen. Ehdottomasti naisten sarjan paras esiintyjä. Ja ainoa.
Tälle kaksosten isälle ei perhe-elämässä mikään ole pyhää, vaan hän päästelee kuin olisi tulossa mutkaan ennen lähtösuoraa, ilman kypärää ja liian pienellä vaihteella. Hän on hiljainen yrittäjä, joka rakentaa talon ilman vasaraa, koska se vaan nyt on helpompaa – tule ja ota selvää, miksi. Kasvattajana hänestä huokuu itseluottamusta, onhan hänellä vaja, jonka takana on nokkosia.
Yli kymmenvuotisen uransa aikana Jape on esiintynyt kaikilla Suomen merkittävillä klubeilla, ja myös merkityksettömillä klubeilla.
Mika Eirtovaaran taiteilijadebyytti oli lastentarhan joulujuhlan poron roolissa. Sittemmin hän on yli kymmenvuotisella ammattikoomikon urallaan sekaantunut eläinaiheisiin säännöllisesti. Eirtovaaran “kohkatessa ympäri lavaa” kohtaavat arkirealismi ja surrealismi – tämä fyysinen ja psyykkinen esiintyjä harrastaa keikoillaan nopeita käännöksiä, tunteenpurkauksia ja piruetteja. Mika on yksi maamme komiikkakentän arvostetuimmista ja ahkerimmin keikkailevista koomikoista.