Parhaat koomikot ja juontajat tilaisuuteesi meiltä!
Tilausesiintyjiemme välityksessä sinua palvelee Ohjelmakauppa:
Totte Westerlund
totte@ohjelmakauppa.fi
+358 (0)50 571 1368
Haluan tarjouksen tilaisuuteemme

Ali Jahangiri
Ali tekee komiikkaa muun muassa ennakkoluuloista maahanmuuttajia kohtaan. Jahangiri juonsi Subin keväinä 2012 ja 2013 esittämää tositelevisio-ohjelmaa Viidakon tähtöset. Hän on myös vetänyt Yle Puheessa tammikuussa 2013 alkanutta radio-ohjelmaa Ali ja Husu yhdessä Abdirahim Husseinin kanssa. Kesinä 2013–2015 Jahangirilla on ollut Yle Puheella oma keskusteluohjelma nimeltä Ali Show.

Anders Helenius
Helenius iskee yhtä kovaa kuin nyrkkeilijäkaimansa. Andersin keikka etenee näin. Ensin neljän lapsen isän charmi saa yleisön laskemaan suojauksensa. Seuraa Heleniuksen painavampien iskujen sarja. Yleisö kolme kertaa kanveesiin ja tekninen tyrmäys! “Hyvä että tällaistakin komiikkaa tehdään” on yleisin palaute Andersin keikasta.

André Wickström
Suomenruotsalainen André Wickström on yksi Suomen tunnetuimmista stand up -koomikoista. Hän on naurattanut yleisöä niin suomeksi kuin ruotsiksikin vuodesta 1995.
André on lavalla kuin yhden miehen kokonainen teatterinäytös, joka saattelee ihailtavasti yleisön hienoksi hiotun komiikan syövereihin. Kokemusta on tarttunut lavoilta kaikista Pohjoismaista ja New Yorkista asti. André on myös kirjoittanut kirjan Das Humoristische Manifest – kirja stand up -komiikasta sekä julkaissut kaksi stand up -dvd:tä.

Anitta Ahonen
Anitta Ahonen on stand upin Heinäsirkka: korvia huumaava ja tilaa vievä. Rintava, reitevä, persevä, mutta kiltti lapsille. Aiheet kumpuavat keski-ikäisestä naisesta kuin vesi Tammerkoskesta ja naurettavan ympäristön tarkkailusta. Huumori, joskus musta, on kroonisen itseironista, mutta itsepintaisen elämänmyönteistä.
Anitta on yhtä lahjakas kuin Pavarotti, nimittäin syömään. Mikki pysyy kädessä, mutta lavaliikunta rajoittuu huulten liikkeeseen. Ehdottomasti naisten sarjan paras esiintyjä. Ja ainoa.

Antti Haapala
Jos Antti osallistuisi maratoniin, olisi hän maalissa kahden vuoden kuluttua. Saman ajan hän käytti tullakseen stand up -ammattilaiseksi. Antti yhdistää aimo annoksen nerokkuutta yksinkertaisiin asioihin tavalla, joka saa totisimmankin suupielet kääntymään ylöspäin. Yksinkertaisuus kumpuaa miehestä itsestään, mutta nerokkuuden lähdettä ei ole pystytty paikallistamaan. Antin keikat ovat energiatasoltaan huippuluokkaa, joten tämä vesseli toimii parhaiten paikanpäällä nautittuna.

Arimo Mustonen
Tamperelainen Arimo tekee juttuja omista kokemuksistaan ja osaa myös nauraa omille jutuilleen. Hänen maailmansa ei ole vieras muillekaan, sen oivaltaa nauraessaan jokainen. Arimo tykkää ottaa yleisönsä mukaan juttuihin, ollen kuitenkin mukava. Arimo on takuuhauska ja ammattitaitoinen esiintyjä vaativampiinkin tilaisuuksiin.
Arimo on Tomaatteja! Tomaatteja! -festivaalien Gong-show’n voittaja jo vuodelta 2005. Syksyllä 2016 – yli 2500 keikkaa myöhemmin – Arimo esiintyy Nelosen STAND UP! -ohjelmassa. Hänen pitkä sooloesityksensä Alfamies myi loppuun 2015.

Fredi Lilius
Hyväntuulinen ja vilkas Fredi syventyy niin päivänpolttaviin ajankohtaisuuksiin kuin historiallisiin näkökulmiin, elämää syventävällä tavalla. Maailmaa nähnyt 40-vuotias koomikko tuo matkoiltansa näkemyksiä eläinkunnan ihmeellisyyksistä aina paikallisiin kulttuureihin. Lavalla hän kuluttaa Alankomaiden vuoden energiantarpeen kahdessakymmenessä minuutissa.
Fredi aloitti keikkailunsa SUB-tv:n Get Up! Stand Up -ohjelmasta jo vuonna 2005. Kielivaihtoehdot suomi, ruotsi ja englanti.

Heikki Vilja
Viljan Heikki on se jokaisen tuntema perheenisä, joka on täynnä hyvää energiaa. Jonka lapset pilaavat. Sitä kun sisälle lapioi muutaman vuoden niin jopa alkaa hilpeä raivo tursuta saumoista aivan hersyvällä tavalla – kaikki ne asiat, joita vanhemman arki höyrystää kuuppaan kiehumaan, nostaa Heikki lavalla tikunnokkaan ja antaa palaa. Heikki tunnetaan paitsi Vuoden tulokkaana vuosimallia 2011, myös useiden telkkariohjelmien (Noin viikon uutiset, Marja Hintikka Live) yleisölämmittelijänä.

Heli Sutela
Stand up -koomikko ja näyttelijä Heli Sutela hauskuuttaa lämpimällä ja sympaattisella tavallaan naisten lisäksi myös miehiä. Aiheet komiikkaan löytyvät todellisesta elämästä ja ärsyttävätkin asiat muuttuvat naurattaviksi. Seurustelun riemujen lisäksi käsittelyyn pääsee muun muassa isän ja aikuisen tyttären suhde. Helin stand upissa saa varautua nopeisiin käännöksiin ja yllätyksiin.
Suurelle yleisölle Heli on tuttu myös Kumman kaa -sarjan käsikirjoittajana ja toisen pääosan näyttelijänä.

Ida Grönlund
Ida on nuori nainen joka on esiintynyt stand up -koomikkona vuodesta 2003. Vuoden 2009 tienoilla Ida alkoi säestää esityksiään pianomusiikilla ja nykyään keikkailee pianon kanssa stand up -klubeilla ympäri suomea. Ida on myös kehittänyt oman sooloesityksen nimeltään Käsi joka päiväkirjaani kirjoittaa.
Lisäksi Ida on opiskellut komediakirjoittamista esimerkiksi erilaisilla kirjoituskursseilla suomessa ja englannissa, tuottanut stand up -tapahtumia sekä käsikirjoittanut ja ohjannut sketsejä.

Iikka Kivi
Iikka Kivi on roisin positiivinen kosmonauttikoomikko, jonka jutuissa seilataan vaivattomasti universumin synnystä suoraan virtsaamisen loputtomaan haasteellisuuteen. Vaikka teksti on välillä kipakkaa, kaiken takana häilyy vankkumaton hyväntahtoisuus ja positiivinen mulkoilukulma maailmaan.
Iikka on tehnyt komiikkaa ammatikseen usiamman vuojen – niin koomikkona, tuottajana kuin käsikirjoittajanakin. Iikka on YLE:n Naurun tasapaino -stand up -ohjelman voittaja vuodelta 2014.

Ilari Johansson
Useamman Suomen kattavan keikkakierroksen (mm. Suuri stand up -kiertue 2010 ja 2011) ja lukuisien tv-esiintymisten myötä Ilari Johansson on kiistatta yksi maan tunnetuimmista stand up -kasvoista. Arvostetussa fyysisen teatterin opinahjossa (Copenhagen Comedy School) näyttelijän koulutuksen saanutta Johanssonia kutsutaan usein Suomen fyysisimmäksi koomikoksi. Lisäksi tämä herra on harvinaisen suorasanainen – jopa koomikoksi – joten klubeille kannattaa suunnata kravatti löysällä.

Ismo Leikola
Maailman hauskimmaksi mieheksi (Laugh Factory 2014) tittelöity Ismo Leikola ei esittelyjä kaipaa. Hän on tehnyt komiikkaa ammatikseen vuodesta 2003 ja on kiistatta maamme kansainvälisesti menestynein stand up -koomikko. Hänellä oli oma shown’sa Edinburghin arvostetuilla Fringe-festivaalilla jo vuonna 2008, ja hän on esiintynyt mm. Lontoon Comedy Storessa, Galwayn komediafestivaaleilla, Laugh Factoryssa Hollywoodissa ja Las Vegasissa sekä lukuisilla Pohjoismaisilla klubeilla.

Jaakko Saariluoma
Tämä Putouksesta, Possesta ja Kingistä tuttu kasvo oli huipputason koomikko jo ennen kuin nuorimmat stand up -esiintyjämme osasivat puhua. Jaskan komiikka on nopeatempoista, energistä ja läpeensä hauskaa! Jaska haastaa katsojansa usein vuoropuheluun ja hänen yleisötyöskentelynsä onkin maan kärkiluokkaa. Jaskan esityksessä olet esimerkiksi saattanut nähdä toisilleen tuntemattomien miesten halailevan lavalla – yleisön haukkoessa henkeään naurun lomassa.

Jacke Björklund
Jacke Björklund on yksi maamme ahkerimmin keikkailevista ja kokeneimmista koomikoista. Hän on kuin dynamiittipötkö: punainen ja räjähdysaltis. Hän kietoo yleisön pikkuhiljaa keskisormensa ympärille, ja jos olet elänyt siinä uskossa että ruotsinkielisillä on helpompaa, muuttaa Jacke mielesi.
Jacke puhuu kulttuurieroista, miehen ja naisen välisen kommunikaation vaikeuksista sekä ihmisten oudoista tavoista. Hän tekee mielellään myös hää- ja syntymäpäiväkeikkoja.

Jape Grönroos
Tälle kaksosten isälle ei perhe-elämässä mikään ole pyhää, vaan hän päästelee kuin olisi tulossa mutkaan ennen lähtösuoraa, ilman kypärää ja liian pienellä vaihteella. Hän on hiljainen yrittäjä, joka rakentaa talon ilman vasaraa, koska se vaan nyt on helpompaa – tule ja ota selvää, miksi. Kasvattajana hänestä huokuu itseluottamusta, onhan hänellä vaja, jonka takana on nokkosia.
Yli kymmenvuotisen uransa aikana Jape on esiintynyt kaikilla Suomen merkittävillä klubeilla, ja myös merkityksettömillä klubeilla.

Joni Koivuniemi
Vantaan lahja suomalaiselle komiikkaskenelle. YouTube-ilmiö ja oman Teippaaja PRO -elokuvansa pääosaan valittu Joni tökkii käytetyllä neulalla koukkien pintaan aiheita, tilanteita ja kuvia, joita et tiennyt olevan olemassakaan. Toisin kuin myyntipuheet antavat ymmärtää ovat kaikki muka kolestorolinhallitsijat, nuo becelit ja florat, ruuanlaitossa ongelmajätettä, mutta Koivuniemi on komiikan kevytlevite, joka toimii paremmin kuin voi. Joni – nostaa hyväntuulisuutta 80 %.

Joonas Nordman
Peter Pan -syndroomasta kärsinyt poika on vihdoin kasvanut mieheksi. No, osittain. Viattoman oloisen ulkokuoren alta paljastuu kyynikko, jolle mikään ei ole pyhää. Joonas teki ensimmäisen stand up -keikkansa jo 16-vuotiaana. Hän tajusi heti, että yleisön tarjoama ryhmäterapia tulee humattavasti halvemmaksi kuin psykiatrilla käynti. Tämä tykitys sopii kaikkialle, paitsi ristiäisiin ja tilaisuuksiin, joissa yleisöllä on mukanaan aseita. Ken on heistä kaikkein hauskin -voittaja 2009.

Jukka Lindström
Lindstrom tekee laserintarkkaa satiiria siitä, mihin ihmiskunta on älypuhelimen näytön hehkussa menossa. Tikun nokkaan nostetaan mm. globalisaatio, internet ja yltiöisänmaallisuus. Radiotoimittajanakin toimivan Jukan intensiivinen ja keskustelunomainen esiintyminen tekee vaikutuksen.
Paitsi stand up -klubeilta, on Jukka tuttu myös YLE:n Noin viikon uutiset -ajankohtaissatiirista. Hän myös isännöi Suomen parhaaksikin kehuttua Olhus Oslon treeniklubia. Paukutusjengi- ja Klooni Korhoset -ryhmien jäsen.

Jussi Simola
Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja vartaloharhautuksia stand up -komiikan muodossa jo vuodesta 2004. Forssan liepeillä kasvanut, myöhemmin helsinkiläistynyt Jussi huokuu lempeää energiaa sekä lavalla että sen ulkopuolella. Tämä energinen ja taipuisa vilperi saa nopeasti katsojien naamat korviin asti ulottuvaan virnistykseen, kun alkaa kertoa totuuksia realistisesta vinkkelistään jokapäiväisistä asioista. Kyytiä saavat niin hirvet kuin mummotkin.

Krisse Salminen
Nomoi! Jos haluat sun juhliin jotain ihanaa ohjelmaa niin mä tiedän JUST parhaan vaihtoehdon: MINÄ! Mut voi tilata piristämään seminaareja, pikkujouluja, jouluja, häitä ja hääöitä – kaikkia tilaisuuksia joihin tarvitaan ikimuistoinen ohjelma! Voin kertoa juttuja elämäst, kundeista, julkkiksista, lapsista, politiikasta ja mistä vaan ja myös juontaa! Kaikki viihtyy ja nauraa ja ihailee mun olemusta kert mä panostan pukeutumiseen ja meikkeihin. Vaikkei mun tarviis, koska mä olen ihan luonnostaankin tosi ihana.

Marko Kämäräinen
Marko Kämäräinen on silminnäkijä – koko ajan! Hän on Jyväskylän Seisomapaikkaklubin perustajajäseniä, jolle on voinut nauraa klubeilla jo vuodesta 2001. Marko on perheenisä, opettaja ja sitä paitsi näyttävä ja pitkä, joten hyviä paikkoja löytyy myös takarivistä. Sanankäyttäjänä hän on kuin aivokirurgi – joskus vähän lipsahtaa.
Markon motto on “Enemmän puhetta, vähemmän tekoja!” Marko löytää komiikkaa arkipäivästä, kuten hankalista naapureista, opettamisen autuudesta ja pienen kotipaikkansa mediailmiöistä.

Matti Patronen
Oulusta ponnistava Matti Patronen on kertakaikkisen kummallinen, ammottavan absurdi ja aivan käsittämättömän hauska mies. Benji-yrittäjänä, Napakympin kisaajana ja rajavartijana aiemmin siipiään kokeillut kuulapää pelaa täysin omilla säännöillään: Matti Patronen on mies joka tulee tenniskentälle luistimet jalassa. Ja voittaa. Matti on klaarannut palkintokaappiinsa myös Vuoden stand up -tulokas – ja Ken on heistä kaikkein hauskin -kisojen pokaalit.

Mika Eirtovaara
Mika Eirtovaaran taiteilijadebyytti oli lastentarhan joulujuhlan poron roolissa. Sittemmin hän on yli kymmenvuotisella ammattikoomikon urallaan sekaantunut eläinaiheisiin säännöllisesti. Eirtovaaran “kohkatessa ympäri lavaa” kohtaavat arkirealismi ja surrealismi – tämä fyysinen ja psyykkinen esiintyjä harrastaa keikoillaan nopeita käännöksiä, tunteenpurkauksia ja piruetteja. Mika on yksi maamme komiikkakentän arvostetuimmista ja ahkerimmin keikkailevista koomikoista.

Mikko Vaismaa
Mikäli et ole koskaan nähnyt Mikkoa lavalla, kannattaa asia korjata heti. Hän tekee komiikkaa suurella sydämellä ja rakastaa tehdä esitystä yhdessä yleisönsä kanssa. Kukaan ei lähde pois kylmänä, ellei sitten kuole nauruun.
Mikolla on kokemusta kaikenlaisista yleisöistä – voit laittaa tämän taiteilijan mihin tahansa tilanteeseen ja hän sopii sinne. Aika Mikon kanssa sujuu mukavasti kuunnellen hänen leppoisaa sarkasmiaan, josta varmasti löytyy yhtymäkohtia myös omaan elämään. Vuoden stand up -tulokas 2007.

Niko Kivelä
Niko Kivelä on kuin äärimmilleen viritetty mopoauto. Uuden ydinvoimalan vaihtoehdoksi on esitetty hänen valjastamistaan. Mies sinkoilee lavalla sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti niin, että välillä on pakko siristää silmiä ja laskea, riehuuko siellä kaksi vai kolme kaljua miekkosta.
Nikon supersuosittu sooloshow kiersi Suomea keväät 2012 ja 2014. Niko on paitsi stand up -keikkaillut Suomen joka kolkassa, myös tehnyt uraa radiossa ja näyttäytynyt säännöllisesti televisiossakin.

Paul Westlake
Paul on Suomen ensimmäinen ja viimeinen Brittiläinen stand up -koomikko, joka esiintyy suomeksi ja englanniksi tai joskus finglishiksi.
Energinen ja kekseliäs Paul analysoi osuvasti ja tarkasti suomalaisuutta sekä sisä- että ulkopuolelta. Hän on erityisen sopiva yleisölle, joka koostuu suomalaisista ja ulkomaalaisista.
Abducted from Britain in 1977, Paul suffers terribly from Finlanditis – an incurable cultural disease that has rendered him silly in both Finnish and English.
His CV stretches from radio, TV and amateur dramatics, to language books, CD-ROMs and communications training. His basic format is in English but he changes to Finnish when he’s making a point. The combination makes him suitable for international audiences as well as for Finns who have a curious desire to know what it’s really like to live here. Paul´s hobbies include standing too close to the mike and avoiding the occasional tomato. Ideal for occasions involving English-speaking guests or other loonies.

Petri Hankonen
Petri Hankonen muutti aikoinaan maalta kaupunkiin ja siinä riitti alkuun ihmettelemistä. Tämä Piippolasta lähtenyt, sittemmin tamperelaistunut tuore isä tuo oman maailmansa lavalle kertoen mm. kotikylänsä kovimmasta pelimiehestä, sivistyssanoista sekä eksoottisista ruu’ista kuten kebabista. Petrin rauhallinen olemus lavalla on helppoa silmille ja suunsa avattuaan hänen määrätietoinen tyylinsä tartuttaa naurun jokaiseen kuulijaan. Kuten Piippolassa sanotaan ”se on sellainen hauska huumormies”.

Piia Rekola
Piia Rekola on ”ei niin tiiviisti pakattua” stand up-koomikko iltojenne iloksi (lue: kauhuksi) ja juhlienne ratoksi. Piian esitys lähentelee naurettavuuden huippua, eikä hän etenkään itse säästy omilta jutuiltaan. Tämä 60-lukua ihannoiva tyyli-lyyli tupeeraa tukan tuutille, pistää huulet tötterölle ja saapuu viivana paikalle.

Pirjo Heikkilä
Pirjo on tuttu häirikkö lahtelaisista kouluista. Hän oli ärsyttävä ja näsäviisas lapsi, jota moni opettaja olisi halunnut vetää turpaan. “Kerran kevätjuhlassa rehtori oli aika kuivan näköinen reksi-imitaatioesitykseni jälkeen. Sillä hetkellä löysin elämääni tarkoituksen.”
Paitsi stand up -lavoilta, on Pirjo tuttu mm. YleLeaks-ajankohtaissatiirista, Krissen vaaligrillistä sekä Hyvät ja huonot uutiset -ohjelman paneelista, unohtamatta kulttimaineeseen noussutta Siskonpeti-sketsisarjaa.

Rich Lyons
Rich has been performing throughout Europe since -97. He was runner up at the London Bridge New Comedy Fringe Festival in 2009 and has since become an occasional headliner on the London circuit. He does bar gigs, club gigs, corporate gigs and, as the warm up comic for the Eurovision Song Contest, arena gigs.
“A world class comedian!” – Rich Hall
“Guaranteed to leave you bursting with laughter and hungry for more” – Three weeks Magazine
“Occasionally rude, often silly, always funny!” – Montgomery Sentinel

Riku Sottinen
Koomikko, joka vie energisesti omaan maailmaansa. Lavalla saattaa mopo lähteä keulimaan hyvällä tavalla, kun tämä yksi maamme lahjakkaimmista improavista koomikoista päästää itsensä valloilleen. Leppoisa kalju koomikko, jolla on helvetin pieni rasvaprosentti ja erittäin hauskat jutut. Suositeltava.

Riku Suokas
Riku Suokas on suomalaisen stand upin isähahmona tunnettu koomikko,
näyttelijä ja esittävän taiteen moniottelija: hän on mm. johtanut
Tampereen Työväen Teatteria ja Hämeenlinnan Kaupungin Teatteria sekä
perustanut Tomaatteja! Tomaatteja! -stand up -festivaalin.
Perussuomalaisesta ulkomuodostaan huolimatta Rikussa asuu hieman
runoilijaa. Hänessä yhdistyvät suuri sydän ja suomalaisen,
keski-ikäisen miehen alemmuudentunne.

Risto K. Järvinen
Lavarunoilija ja stand up -koomikko Risto Koo on tehnyt satoja stand up -keikkoja ympäri Suomen. Rakennusmestarina hän on omimmillaan myös harjannostajaisissa, joissa hän on vastannut sekä juonnoista että komiikasta. Risto Koo kertoo esityksissään itselleen tärkeistä asioista, kuten itsestään. Yleisö lähtee aina mukaan, joskus jopa kotiin asti.
Stand up -komiikkaa Risto Koo on tehnyt ammatikseen syksystä 2006 lähtien. Risto Koo räätälöi esityksensä aina tilaajan mukaan.

Robert Pettersson
Synkkä. Lunastaja. Muilla sanoilla ei voi kuvailla vuoden 2009 Stand Up Koomikko -tulokasta ja vuoden 2013 Naurun tasapaino -voittajaa. Naurat varmasti, ja myöhemmin häpeät. Roopen esityksen asenne saa slaavilaiset taide-elokuvat näyttämään Bumtsibumilta.
Ken on heistä kaikkein hauskin -finalisti 2009, Vuoden tulokas 2009, Turun klubin Gong Show’n voittaja 2009 sekä Naurun tasapaino -voittaja 2013.

Rudi Rok
Ääniakrobaatti, koomikko ja beatboxaaja Rudi Rok on kansainvälisen tason viihdyttäjä ja YouTube-sensaatio. Klassisen konserton trumpettina, lehmäkuiskaajana, velociraptorina ja monina kokonaisina äänimaisemina tunnettu Rudi yhdistelee esitykseensä vatsastapuhumista, komiikkaa ja ääniakrobatiaa tavalla, joka saa yleisön kyseenalaistamaan omat aistinsa.

Teemu Vesterinen
Teemu Vesterinen osaa olla hauska. Itse asiassa hän osaa tehdä sen niin hyvin, että se ei ole aina miellyttävää. Teemu haastaa katsojaa katsomaan itseään ja nauramaan idiotismille. Aikakausi tarvitsee Teemun kaltaisia koomikoita jakamaan tunteita ja asioita, joita ei nähdä lauantain prime time -aikaan.

Tomi Haustola
Tahdolla, tyylillä ja tunteella – Tomi taitaa fyysisen ja ilmeikkään filmauksen. Framilla ovat hänen havaintonsa, kokemuksensa ja ajatuksensa, ja pieni koko korvautuu suurella suulla ja aktiivisella liikkeellä. Spontaanin ja energisen esiintymistyylinsä turvin mies aateloi juhlasi joko koomikkona, juontajana tai yleisölämmittelijänä.
Tomilla muokkaa esityksensä aina asiakkaan ja juhlan tarpeiden mukaan. Naurun Tasapaino -ohjelman finalisti vuonna 2014.

Tomi Walamies
Tomin nokkelat, oivaltavat ja ennen kaikkea riemastuttavan hauskat jutut seuraavat toisiaan peräjälkeen hektisellä tahdilla.
Aiheet käsittelevät kaikkea mahdollista päivänpolttavista asioista arjen kommelluksiin, unohtamatta yritysmaailman outouksia. Luonnollinen ja samalla ainutlaatuisen näkökulma vakuuttaa, että yllätyksiä tulee alati. Lontoossakin keikkaillut Tomi ottaa yleisön haltuunsa itseironisella mutta karismaattisella olemuksellaan eikä päästä irti. Kielivaihtoehtoina suomi ja englanti.

Tommi Mujunen
Positiivista energiaa huokuva Tommi viettelee yleisön puolelleen niin nopeasti, että sitä huomaa hymyilevänsä jo ennen kuin hän avaa suunsa. Tommi on naapurin pojan Duracell-pupua muistuttava alter ego ja kohtaa tämän tästä outoja tilanteita.
Oletko ikinä miettinyt? Tommi on, ja hän jakaa aatoksensa kanssamme hykerrellen. Hänen tavaramerkkinsä on lempeä vuorovaikutus yleisön kanssa – sellainen, joka tekee Tommin jokaisesta keikasta tilaajan näköisen ja uniikin.
Tommi on Stand up -tulokas vuodelta 2004.

Tommi Tuominen
Tommi Tuominen on omien sanojensa mukaan mahtava, ainutlaatuinen ja ennen kaikkea vaatimaton standup-koomikko, käsikirjoittaja, radiopersoona ja suuri humanisti. Tämä vuoden 2008 Standup-koomikkotulokas kertoo setissään muun muassa, miten navigaattoreita voisi vielä tuotekehitellä. Tommiin voi tutustua lisää hänen nettisivuillaan www.tommituominen.com, missä voi lukea vaikkapa hänen komiikkablogiaan, josta selviää vastauksia elämän suuriin kysymyksiin.

Toni Jyvälä
Toni tekee komiikkaa ennen kaikkea siksi, että saisi naisia. Se, ettei hän ole vielä onnistunut tavoitteessaan, ei kerro Tonin komiikasta kuitenkaan vielä mitään. Lavalla tämä iloinen ja energinen viihdyttäjä löytää tavallisistakin asioista mitä kummallisempia ja hauskempia yksityiskohtia. Myös vuorovaikutus yleisön kanssa on kiinteä osa Tonin komiikkaa.
Toni sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, sillä hän on hyvin laiha. 2015 Toni sijoittui toiseksi Naurun tasapaino -tv-komiikkakilpailussa ja lähtee muiden finalistien kanssa On the Road -kiertueelle keväällä 2016.

Zaani
Jean-Eric Chaumentin tunnetaan yleisöystävällisemmällä taiteilijanimellä Zaani. Hän on suomalais-ranskalainen verbaaliturbiini, jota sosiaaliset estot eivät pidättele. Valtavalla energialatauksella varustettu stand up -koomikko sai alkuräjähdyksessä yliannostuksen lavasäteilyä. Hän pitää yleisön lumouksessaan ja tarjoilee myös sopivasti silmänruokaa. Sovinnaisuus ei sovi Zaanille ja siksi luvassa onkin terävää ja purevaa komiikkaa. Liikettä lavalta löytyy niin, että hitaampia heikottaa.